Yrittäjäksi ryhtyminen tarkoittaa, että saan olla oma itseni – Hale Okkonen

Hale Okkosen supervoima on pokka, ja sillä on päästy pitkälle. Jo lukiolaisena Okkosen visio oli nousta suuren organisaation johtajaksi, ja näin myös urapolun edetessä tapahtui. Yrittäjyyteen Okkonen sai ensikosketuksensa vuonna 2003, kun hän loi itselleen mieluisan työpaikan perustamalla oman markkinointiyrityksen. Sama luovuus toimi myöhemmin myös suurten organisaatioiden maailmassa. Avoimia työpaikkoja ei ole ollut tarpeellista lähteä erikseen etsimään, sillä Okkonen on osannut nostaa osaamisensa esiin oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Vuosi 2020 toi Okkosen takaisin yrittäjyyden pariin. Yrittäjäksi ryhtyminen tarkoittaa markkinoinnin moniosaajalle ennen kaikkea sitä, että saa toimia omalla tavalla, ja tehdä merkityksellisiä, omia arvoja tukevia valintoja.

Opiskelua ja markkinointisuunnitelmia 

Ulkoistettuja markkinointipalveluita tarjoava ja Happy In Finland – verkkokauppaa pyörittävä yrittäjä Hale Okkonen on tehnyt markkinointia käytännössä koko uransa.

– Minullahan oli jo lukiolaisena visio, että haluan tulevaisuudessa johonkin suureen organisaation johtajaksi. Lähdin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä, ja siellä valitsin pääaineeksi markkinoinnin. Se tuntui ainoalta aiheelta, josta ymmärsin yhtään mitään. Markkinoinnissa kun ei ole pelkkiä ulkoa muistettavia sääntöjä vaan pystyn käyttämään luovuutta ja loogista päättelykykyä, kertoo Okkonen huvittuneena ensiaskeleistaan markkinoinnin parissa. Myöhemmin urallaan ulospäinsuuntautuneena ja sujuvasanaisena tekijänä tunnettu Okkonen myöntää vielä opiskeluaikana tunteneensa itsensä ujoksi.

– Suurin kynnys tuli opiskeluaikana ylitettyä ainejärjestön hallituksessa. Olin todella ujo, vaikkakaan en mikään tuppisuu. Olimme järjestämässä hyväntekeväisyyskonserttia, ja minun rooliini kuului sponsoreiden hankkiminen. Sehän tarkoitti, että piti alkaa nostamaan luuria ja kontaktoida ihan tuntemattomia ihmisiä. Se oli minulle jotenkin tosi kova juttu, mutta tein sen. Suurin osa vastasi ei, osa kyllä. Tulokseen en päässyt, mutta sitä kautta sain älyttömästi lisää rohkeutta. Sen ansiosta uskalsin tarttua uusiin juttuihin ja tuoda näkemyksiäni esiin, kunnes huomasin, että en itse asiassa ole enää ujo ollenkaan, hymyilee Okkonen.

Gradun aihio liittyi mainontaan, minkä johdosta Okkonen kävi läpi Jyväskylän mainostoimistoja, ja sai näin ensikosketuksensa mainosmaailmaan gradun tekemisen ohessa. Kipinä markkinointiin ja mainontaan syttyi. Vuonna 2003 uran suunta oli vastavalmistuneelle Okkoselle selvä, mutta mahdollisuuksia ei tuntunut markkinoinnin parissa olevan juurikaan tarjolla. Okkonen päätti työllistää itse itsensä, ja yhden naisen toimisto ryhtyikin pian tarjoamaan markkinointisuunnitelmia mikroyrityksille. Tässä vaiheessa uraa Okkonen kertoi pokkaa löytyneen rutkasti enemmän kuin kokemusta.

Supervoimana pokka

– Aina kun olen urani aikana vaihtanut työpaikkaa tai ottanut askeleen eteenpäin, olen itse tehnyt aloitteen tai vaihtoehtoisesti minua on pyydetty uuteen toimeen. Voisi sanoa, että pokka on mun supervoima ja sillä pääsee pitkälle. Se ei tarkoita, että siihen liittyy mitään vilppiä tai epärehellisyyttä vaan uskallusta tuoda omia näkemyksiä esiin. Kukas se kissan hännän nostaa ellei kissa itse?, kyselee Okkonen hymyillen.

– Olen nähnyt aika selkeänä aina sen seuraavan askeleen urallani, sillä olen tunnistanut mitä yritystä ja millä tavalla, voisin seuraavaksi kokemuksellani auttaa. Olen myös päässyt kertomaan näkemykseni asiasta ja yleensä se on resonoinut. Syy, miksi olen uskaltanut tehdä näin, on yksinkertaisesti se, että pokka lisää pokkaa, nauraa yrittäjä.

Piilotyöpaikat tunnistamalla uralla eteenpäin

Okkonen kertoo huomanneensa, että lähtökohtaisesti ihmiset haluavat toiselle hyvää, ja toivovat, että onnistut. Suurin pelko on ihmisen oma ajatukset sekä itsensä nolaamisen pelko. Itsereflektoinnin kautta Okkonen on noussut omien vähättelevien ajatustensa yläpuolelle, ja luonut omalla työpanoksellaan sekä näkemyksillään tarpeen omille markkinoinnin taidoilleen. Markkinoinnin kehityssuunnitelmien ja näkemysten tarjoaminen oikeille ihmisille oikeaan aikaan, olivat suuressa roolissa aikanaan muun muassa Telian työsuhteen alkamisessa sekä matkalla Postin markkinointijohtajaksi.

Yritysmaailmasta takaisin yrittäjyyteen

Postin markkinointijohtajan toimea Okkonen hoiti asuessaan Muuramessa. Sunnuntaina suukoteltiin perhe ja maanantaiaamuna alkoi viikko Helsingissä, jossa silloinen markkinointijohtaja vietti yleensä kolme päivää työviikosta. Okkonen ei kokenut, että viikoittainen matkustaminen olisi ollut erityisen raskasta, mutta huomasi omaavansa jatkuvasti huonon omantunnon, joko Helsingissä työskentelevän tiimin takia tai Muuramessa olevan perheensä takia.

– Koronan myötä maailma sitten pysähtyi keväällä 2020. En ajatellut silloin ollenkaan, kuinka pitkäksi aikaa olosuhteet voivat muuttua, mutta sinä keväänä huomasin, että uusi tilanne sopi meidän perheelle todella hyvin. Sain olla perheeni kanssa koko ajan ja huomasin ajattelevani, että en halua tämän väliaikaisen järjestelyn loppuvan. Viime vuonna 1.4. tein alustavan päätöksen, mutta annoin itselleni kuukauden aikaa miettiä lopullista irtisanoutumista, kertoo Okkonen päätöksen syntymisestä.

– En siinä vaiheessa tiennyt vielä yhtään, mitä tulisin tekemään irtisanoutumiseni jälkeen. Olen kuitenkin aina kyennyt luomaan itselleni uuden työpaikan, joten minulla ei ollut sellaista pelkoa, että jäisin tyhjän päälle. Vapun jälkeen sitten irtisanouduin. Sen päätöksen myötä kivi vierähti hartioilta, joten tiesin päätöksen olleen oikea, toteaa Okkonen.

Yrittäjäksi ryhtyminen – markkinoinnin töitä omin ehdoin

– Henkilökohtaisella tasolla yrittäjäksi ryhtyminen tarkoittaa, että saan olla täysin oma itseni. Olen isoissakin konserneissa pystynyt pitämään arvoni ja spontaaniuden, enkä ole mennyt esittämään mitään roolia, mutta toimintamallit sekä tapa edistää asioita vaatii ajoittain tiettyyn muottiin asettumista. Markkinointi on etenkin suurissa yrityksissä kuitenkin niin isossa ristipaineessa ja palvelee kaikkia liiketoimintoja, pohtii Okkonen.

– Yrittäjyydessä on parasta, että voin valita ihmiset ympärilleni eli asiakkaani, mikä tarkoittaa, että minulla on nykyään vain ihania asiakkaita. Se tarkoittaa myös, että he saavat minulta enemmän. Voin tehdä nopeita päätöksiä ja toimia omien arvojen, näkemysten sekä periaatteiden mukaisesti. Olen myös erittäin kiitollinen siitä, että olen tällä hetkellä vastuussa vain itsestäni ja itselleni. Lisäarvona yrittäjyydessä on tietenkin se vapaus aikatauluttaa oma tekemisensä, jatkaa markkinointiyrittäjä.

Verkostosta tukea yrittäjyyteen – anna hyvän kiertää

Okkosen uraan kuuluu myös pettymyksen tunteita. Odotukset omien projektien suhteen ovat  joskus olleet liian korkealla. Kun yrittäjän tavoitteet eivät ole toteutuneet sillä vauhdilla kuin piti, on huijarisyndrooma nostanut päätään ja johtanut oman osaamisen kyseenalaistamiseen. Okkonen on kuitenkin huomannut, että asiakkaat tai verkosto eivät ole häneen kohdistaneet kyseisiä odotuksia vaan hän on luonut ne itse. Tällaisissa hetkissä verkostosta tullut tuki on ollut erityisen arvokasta.

– Olen ollut aktiivinen LinkedInissä sekä Facebookin joissakin ryhmissä, ja kertonut avoimesti tekemisistäni ja tilanteestani. Niinhän siinä sitten kävi, että minut kirjaimellisesti haettiin kotoa näihin markkinointihommiin, kun yksi tuttu yrittäjä kyseli, alkaisinko tekemään heille markkinointia oman yritykseni kautta. Seuraava asiakkuus tuli aika nopeasti LinkedInin kautta, josta minulle aikaisemmin tuntematon henkilö oli minut bongannut. Tällä hetkellä markkinointityöt eri asiakkuuksille työllistävät minua todella hyvin, kertoo Okkonen kiitollisena.

– Olen kysynyt paljon apua yrittäjyyteni varrella entisiltä kollegoilta sekä julkisesti somessa, ja saanut apua uskomattoman hyvin. Koska minua on autettu paljon, pyrin itsekin auttamaan muita. Pyydän vastineeksi vain, että hyvä laitetaan kiertämään eli autetaan vastavuoroisesti muita omalla osaamisella, kertoo yrittäjä kokemuksistaan verkostolta saamastaan avusta.

Tärkeintä on onnellinen ja tasapainoinen elämä

Okkonen kiittelee lämpimästi useaan otteeseen entiseltä esimieheltään, Kaisa Ilolalta, urallaan saamaansa tukea. Urapolun eri vaiheissa perheen kannustus on kuitenkin ollut merkityksellisintä. Puoliso on välillä joutunut uusista olosuhteista johtuen ottamaan uutta roolia perheessä, mutta tukeen on aina voinut luottaa.

– Työajasta on käyty puolison kanssa keskustelua, hyvässä hengessä. Minulla ei ole tällä hetkellä tiettyä työaikaa, sillä en koe, että sen pitäisi rajoittua välille 8-16. Joskus käyn päivällä lenkillä, ja teen iltaisin töitä, kun lapset on harrastuksissa ja miehellä on menoa. Se ei ole meidän yhteisestä ajasta pois. Sellainen epämääräinen työrytmi sopii minulle ja meidän perheelle, kertoo Okkonen ajanhallinnastaan. Yrittäjän tulevaisuuden toiveet liittyvät vahvasti vapaa-aikaan ja työn merkityksellisyyteen.

– Ei minulla ole kyllä harmainta haisua, missä esimerkiksi viiden vuoden päästä mennään, mutta toivon, että elämä on silloinkin onnellista ja tasapainoista. Pyrin siihen, että minulla on riittävästi vapaa-aikaa perheen kanssa ja työ, joka sen vapaa-ajan mahdollistaa, on merkityksellistä. Haluan tulevaisuudessakin kokea tekeväni töitä sellaisten aiheiden parissa, jotka tunnen olevan hyviä asioita edistettäväksi, kuten esimerkiksi ihmisten ja ympäristön hyvinvointi. Toivon, että siellä töissäkin on tietty arvopohja taustalla, maalailee monipuolinen yrittäjä tulevaisuuttaan.

Artikkelin on julkaissut Oy Netford Capital Ltd:n tarjoama yrityslaina247-palvelu, joka tarjoaa rahoituspalveluja PK-yrityssektorille. Palvelulle on myönnetty Avainlippu-merkki, joka kertoo suomalaisesta palvelusta sekä kotimaista työtä edistävästä vaikutuksesta. Kuulumme kotimaisen Moment Ventures -konsernin Yritys247-perheeseen, joka tarjoaa yrittäjien arkea helpottavia palveluita, kuten perintä247 ja Domain247 .

Jaa artikkeli sosiaaliseen mediaan

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on whatsapp

Jätä kommentti